
Olen Toni Paussu 54-vuotias yrittäjä Vuosaaresta. Olen asunut kuudella eri alueella Helsingissä, näkemystä eri kaupunginosien tarpeista on kertynyt, joka auttaa päätöksenteossa. Politiikassa olen ollut mukana vuodesta 2008, toimien useissa eri luottamustoimissa, tällä hetkellä toimin HASO-hallituksen jäsenenä ja Helsingin uusyrityskeskuksen hallituksen jäsenenä (HUS). Tavoitteenani on päästä kaupunginvaltuutetuksi päättämään meille yhteisesti tärkeistä asioista. Harrastuksina minulla on yleinen liikkuminen ulkona sekä kuntosaliharjoittelu.
Helsinki
Pidän Helsingistä. Olen asunut eri puolilla kaupunkia, Punavuoresta, Puotilaan, Lauttasaareen, Haagaan, Kallioon, Puistolaan sekä nykyään Vuosaareen. Näkemystä on ympäri Helsinkiä, joka helpottaa päätöksentekoa. Helsinki on monipuolinen kaupunki, voit halutessasi vaihtaa erilaisten kaupunginosien välillä, vaikka päiväretkellä. Minulle läheisintä on meren läheisyys, käyn usein kävelyllä Vuosaaren Aurinkolahdessa sekä Kaivopuistonrannassa. Viihdyn myös esim. Suutarilan rivitaloalueella, sisä-Helsingin omakotitalo alueilla.
Entä miten yhteistyökyky?
Yrittäjänä olen joutunut tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Usein on neuvoteltu asiakkaiden kanssa ja olemme päässeet molempia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen. Tämä mielestäni kuvaa kykyä yhteistyöstä ja kuvaa myös toisen osapuolen tarpeiden kuuntelemisesta.
Uusi suunta
Helsingissä huolestuttava kehitys monella eri osa-alueilla. Se, että Perussuomalaisilla on huomattavasti vahvempi asema kaupunkipolitiikassa, kuin tällä vaalikaudella, muuttaa Helsingin suunnan paremmaksi.
Parempaa johtajuutta
Johtajuus Helsingissä on ollut tuuliajolla tällä vaalikaudella. Kaupungin tietoturva sekä kaupungin työntekijöiden palkanmaksu eivät ole onnistuneet. Tähän muutos tulevalla vaalikaudella, kaupungin pitää pystyä hoitamaan velvoitteensa. Kaupungilta on puuttunut kuluneella vaalikaudella vahva strategia sekä visio, eikä myöskään ymmärtämystä, miten asetettuja tavoitteita on mahdollista saavuttaa. Tähän me Perussuomalaiset haluamme muutoksen. Kaupungilla tulee olla kunnon strategia ja selkeä näkemys, kuinka asetetut tavoitteet saadaan toteutettua.
Tavoitteita tulevalle
Helsingin elinvoiman ja viihtyisyyden elvyttäminen, keskustan saavutettavuuden parantaminen, kaikilla liikennemuodoilla on voitava saavuttaa kaupungin keskusta, ei pelkästään polkupyörällä tai kävellen. Autoliikenteen estäminen on johtanut keskustan näivettymiseen sekä yritysten toimintakentän vaikeutumiseen, tähän muutos. Yleisen turvallisuuden parantaminen ja katuväkivallan torjumiseen lisää resursseja. Koulurauha saatava palautettava.
Keskustatunneli
joka -90 luvulla kuopattiin, voidaan herättää henkiin, yhtenä esimerkkinä. Hanke on kyllä kallis, mutta edellytys kävelykeskustan laajentamiselle. Uusien asuinalueiden kadunvarsipysäköinnin vähentäminen, Esplanadin epäonnistunut kaistojenpoistokokeilu, Lönnrotinkadun hyödyttömäksi osoittautunut nastarengaskielto, näitä emme kaipaa lisää. Nykyiselle ”kehitykselle” stop, eli ei kukkapurkeille parkkipaikoille sekä ajoratojen sulkemiselle.
Väljempää rakentamista
Nykyisen täyteen rakentaminen johtaa segrekaation lisääntymiseen. Edullisten vuokra-asuntojen rakentaminen yhdistettynä mittavaan maahanmuuttoon johtaa ulkomaalaisten jengiytymiseen sekä elämiseen rinnakkais yhteiskunnassa, estäen integroitumisen yhteiskuntaan. Harjoitettu asuntopolitiikka täyteen ahdettuine lähiöineen slummiuttaa ja lisää pahoinvointia kaupungissamme. Edellä mainittu johtaa paremmin tienaavien muuttamiseen ympäristökuntiin. Mainittua kehitystä kannattavat Kokoomus sekä Vihreät.
Valttina parempi turvallisuus
Helsingin sekä laajemmin Suomen sisäinen turvallisuus on ollut yksi merkittävä valttikortti koulutetun ulkomaalaisväestön houkuttelemiseksi Helsinkiin. Tämä ollaan juuri menettämässä holtittoman ulkomaalaisten Helsinkiin haalimisen seurauksena. Ulkomaalaispolitiikan tulee olla valikoivaa, tämä on tae kotoutumiseen yhteiskuntaan, osaamisen lisäämiseen sekä veronmaksajien saamiseksi. Tämä on ainut houkutin korkean verotuksen Suomessa.
Joukkoliikenne
Helsinki maksaa mojovan summan HSL:lle liikenteen toteuttamiseksi. Kuluvalla kaudella on ollut huomattavia vaikeuksia rahoituksen osalta. Kerätyt lippumaksut eivät ole riittäneet. Avorahastukseen siirtymien runkolinjoilla ( oranssit linja-autot) on johtanut maksamisen kulttuurin romahtamiseen liikennevälineissä. Matkustajien kokema turvallisuuden tunne esim. runkolinjoilla paranee, mikäli matkustajien sallitaan astua linja-autoon vain etuovesta, samalla myös liputtomien matkustaminen määrä vähenee. Tämä maksamattomuus kehitys on siirtynyt myös metroon, juniin, ratikoihin sekä sinisiin linja-autoihin. On arvioitu, että lipputuloja jää saamatta ainakin 4 milj.€/V. Tämä on korjattavissa, mikäli poliittista tahtoa riittää. Pummilla matkustaminen kuriin. Metroon kulkuportit, ilman lippua et pääse kyytiin. Runkolinjoilla lippujen tarkistus takaisin kuljettajille (vain edestä sisään). Näin toimien matkustus turvallisuus myös paranee. HSL:n ylisuuret investoinnit uudelleen arviointiin. PerusSuomalainen linja on maksa matkasi.
Asuminen
Väljempää asumista, näin toimien vältämme ongelmien syntymistä. Nykyinen täyteen rakentaminen johtaa segrekaation lisääntymiseen.
Liikkuminen
- Kaikilla liikennemuodoilla on voitava saavuttaa kaupungin keskusta, julkisilla, polkupyörällä tai riippumatta onko ajoneuvossa polttomoottori vai sähkö.
- Helsingin keskusta on pidettävä elinvoimaisena.
- Keskustatunneli takaisin suunnitelmiin, 90-luvun virhe korjattava.
- Jalkakäytävien kunnossapito samaan asemaan pyöräteiden kanssa
Kuntavaalit 2025 – Helsingistä yrittäjämyönteinen elinvoimakunta

Yrittäjien yhteiset valtakunnalliset kunta- ja aluevaali- ohjelmat 2025 tarjoavat yli sata ratkaisua siihen, miten Suomi ja Helsinki voi paikallistasolta lähtien menestyä osaamisella ja yrittäjämäisellä asenteella globaalissa taloudessa. Täältä paljon ajatuksia siihen kuinka haluaisin että asioita hoidetaan jatkossa:
Suomen Yrittäjät – Kuntavaaliohjelma 2025 >>
(aukeaa uudessa välilehdessä)
Iltalehti vaalikoneen vastaukset
Ei kiitos Malmin kentän politikoinnille
HS Haastattelu Hakanimen Maalaismarkkinat 2.3.
Hakaniemessä selvisi, mikä kansalaisia ja ehdokkaita huolettaa HS 2.3.2025
Perussuomalaisten kuntavaaliehdokas Toni Paussu löi heti alkuun keltaisen vaalikynän toimittajan käteen.

Toni Paussu on ollut ehdokkaana viisissä kuntavaaleissa ja kaksissa eduskuntavaaleissa. Kuva: Juhani Niiranen / HS
Paussu on viidettä kertaa ehdolla kuntavaaleissa. Viimeksi varavaltuutetun paikka jäi 23 äänen päähän.
Paussun mukaan ihmiset kyselevät häneltä muun muassa katujen ja koulujen turvallisuudesta, segregaatiosta ja HSL:n lippujen hinnoista.
Hän kertoi omaksi tärkeimmäksi vaaliteemakseen Helsingin keskustan elinvoiman ja talouden.
”Kaupunki on muuttunut, ja olemme menettäneet teollisuuden”, Paussu tiivisti.
Koko Artikkeli HS.fi:ssä >>